Kun seisoin kameran edessä ja sanat katosivat
Lippis takana, elämä edessä. Kerronpa kuinka yksi hyvin nolo hetki koulussa opetti rohkeudesta enemmän kuin yksikään oppikirja.
Koulussa ala-asteella mediatyön tunnilla meillä oli tehtävänä tehdä kuvaus itsestä. Piti kertoa itsestä, harrastuksista, elämästä, lempiväreistä ja sen hetken tärkeimmistä asioista. Minulle tietenkin tärkeimpiä olivat Bon Jovi, rock ja kitaran soitto – kaikkea kivaa mitä noin 12-vuotiaan elämään kuului.
Elettiin yhdeksänkymmentäluvun loppua, kevättalvea 1998–1999.
Kirjoitin nopeasti muistiin itsestäni nimen, lempibändit ja värit. Silloin vauhti toteuttaa ylitti valmistelun. Ajatus meni tyyliin: mennään eikä meinata. Lahjattomat treenaa, ainakin näin uskoin.
Kävin mielessäni kuvaamani asiat läpi ja saman tien kameran eteen.
Kaverini Jarkko piteli kameraa – varmasti koulun ainoaa videokameraa siihen aikaan. Siinä oli yksi ainoa kasetti, joka siirrettiin VHS:lle ja katsottiin isosta kuvaputki-TV:stä. Sellaisesta, joka painoi enemmän kuin puolet koulun oppilaista yhteensä.
Myöhemmin sain todistaa, kuinka tuo TV-torni jäi jatkojohtoon kiinni ja mätkähti lattialle tuhannen palasiksi.
Mutta palataan siihen hetkeen.
REC-valo syttyi.
Ja nyt se tapahtuu.
Aloitin:
”Hei, minun nimi on Ville Malinen.”
Ja sitten…
Tyhjää.
Täysi blackout.
Muistan vain pienen rypistyneen post-it-lapun Jarkon vapisevassa kädessä. Siinä oli varmasti vain muutama sana:
— Ville Malinen
— Bon Jovi
— rock
— kitara
— mopo
Mutta se lappu oli niin pieni ja rypistetty, että sain siitä juuri ja juuri selvää oman nimeni etäältä luettuna.
Sen jälkeen iski pakokauhu.
Se tunne, kun päässä pitäisi olla sata ajatusta, mutta siellä on vain hiljaisuus.
Jarkko sanoi:
”Sano nyt jotain.”
Mutta mitään ei tullut. Koitin seistä siinä tilanteessa ja kestää vain.
Kamera sammui.
Ja se oli siinä.
Yksi otto. Ei uusintaa. Ei toista mahdollisuutta.
Siinä kohtaa maailma tuntui pieneltä. Eminemin 8Milessä oli myöhemmin aika vastaava tilanne, joka kuvaa sitä kun sinut laitetaan lujille, lyyhistytkö vai seisotko pokkana vaikka porkkanaa sataa yleisöstä.
Kun koko luokka katsoo – ja nauraa
Seuraavalla mediantunnilla videot katsottiin. Tottakai, tietenkin.
Muistan edelleen sen hetken, kun oma video pyörähti ruudulle. Punastuminen nousi korviin asti. Katse lattiaan. Naurua ympärillä.
Ja siinä kohtaa opin yhden asian elämästä, jota kukaan ei opettanut oppikirjasta:
Joskus ihmiset nauravat, vaikka sinä tarvitsisit tukea.
Ja aikuisetkaan eivät aina toimi niin kuin pitäisi.
Jälkeenpäin olen miettinyt usein, että opettajan tehtävä olisi ollut suojella oppilasta, ei nostaa häntä jalustalle pilkattavaksi.
Mutta elämä opettaa joskus kovalla kädellä.
Ja silti – opettaa. Ja opettajalla oli selvästi omaa purettavaa kuten tulet kuulemaan.
Kun kohtaat itsesi ruudulla – vuosia myöhemmin
Muistan vieläkin sen hetken käytävällä.
Naapuriluokan ovi oli auki. Sisältä kuului valtava meteli. Sellaista energiaa, että luulisi Suomen voittaneen MM-kultaa uudestaan.
Kurkkasin sisään.
Ja kaikki kääntyivät katsomaan minua.
Sitten katsoin ruutua.
Ja siellähän minä olin.
Se sama video.
Kelattu uudestaan ja uudestaan.
Ja se huuto… jos olet nähnyt Bon Jovin Wembley ’95 -konsertin, tiedät miltä yleisön huuto kuulostaa. Tämä oli sitä, mutta alakoulun mittakaavassa.
Ja tiedätkö mitä tapahtui?
Aloin itsekin nauraa.
Siinä kohtaa tapahtui käänne.
En ollut enää pelkkä naurun kohde.
Olin osa hetkeä. Se nauru muuttuikin voimaksi itselle.
Kun häpeä muuttuu voimaksi
Se kokemus jäi pitkäksi aikaa ihon alle. Esiintyminen alkoi ärsyttää. Jännitti enemmän kuin ennen.
Mutta yksi asia pysyi:
Bon Jovi jäi soimaan. Samainen Keep the Faith -levy, jota kuuntelen tätä kirjoittaessani.
Ja vuosien aikana opin jotain tärkeää.
Haasteet voi kääntää voimaksi.
Veljeni kertoi myöhemmin nähneensä videon vielä vuosia jälkeenpäin. Jopa hänen tyttöystävänsä tunnistivat minut siitä.
Siinä kohtaa alkoi naurattaa jo itseäkin. Minulle sanottiin jo tuolloin, että maine kierii miehen edellä aivan kun Hurriganes vei Remua lavoille. Ei kyse mitä sanot, vaan miten sen sanot (elämänviisaus: Henry Aaltonen).
Elämässä on outo tapa tehdä meistä tarinoita, vaikka emme sitä pyytäisi.
Ja lopulta…
voin kiittää sitä hetkeä.
Se opetti kestämään häpeää.
Se opetti nousemaan uudestaan.
Se opetti seisomaan omilla jaloilla, vaikka sydän hakkaa rinnassa.
Mitä tekisin nyt toisin 12-vuotiaana
Jos voisin palata siihen hetkeen 12-vuotiaana, lippis takana ja kamera edessä, tekisin muutaman asian toisin.
Kirjoittaisin isommalle lapulle muutaman selkeän sanan enkä luottaisi siihen, että kaikki tulee lennosta.
Vetäisin pari syvää hengitystä ennen kuin aloittaisin, ja muistuttaisin itseäni, ettei maailman tarvitse kaatua vaikka sanat hetkeksi katoaisivat.
Ja ennen kaikkea sanoisin sille pojalle yhden tärkeän asian: vaikka moka tulisi, se ei määritä sinua ihmisenä.
Yksi nolo hetki ei ole loppu, vaan usein alku jollekin, mitä et vielä osaa nähdä. Ehkä sanoisin myös, että naura itsellesi vähän aiemmin – se tekee matkasta kevyemmän.
Koska lopulta elämä ei kulje suoraa viivaa pitkin, vaan se rakentuu niistä hetkistä, joissa sydän hakkaa rinnassa ja silti astut askelen eteenpäin — ja siinä hetkessä sinusta kasvaa ihminen, joka uskaltaa näkyä.
Jos esiintyminen jännittää – et ole yksin
Moni meidän asiakkaista tulee valmennukseen juuri tämän kanssa. Ei kameran takia, vaan elämän.
Palaveri jännittää.
Puheenvuoro pelottaa.
Uusi suunta kutkuttaa – mutta samalla hirvittää.
Ja tiedätkö mitä?
Se on normaalia.
Mutta se ei ole pysyvä tila.
Jos tunnistit itsesi tästä tarinasta, tule juttelemaan. Me voidaan yhdessä katsoa, mikä sinua pidättelee – ja miten siitä pääsee eteenpäin.
Punch line tähän hetkeen
Joskus suurin pelko ei ole mokaaminen — vaan se, että et koskaan uskalla yrittää uudestaan, ja juuri siksi me Malin Coachingilla autamme ihmisiä löytämään rohkeuden seistä omilla jaloillaan silloin, kun elämä tuntuu horjuvan — ota yhteyttä, varaa sähköpostikonsultaatio tai tutustu valmennuksiimme ja aloita oma matkasi tästä:
👉 https://malincoaching.fi
Kirjoittajasta
Ville Malinen
Ville on valmentaja ja yrittäjä Malin Coachingilla. Hän auttaa ihmisiä löytämään selkeyttä, rohkeutta ja suuntaa elämäänsä erityisesti silloin, kun pelko, epävarmuus tai elämän murros tuntuu pysäyttävän liikkeen.
Tilaa uusimmat päivitykset
Jos tämä teksti herätti sinussa jotain – käy tilaamassa uutiskirje ja pysy mukana matkassa.
👉 https://malincoaching.fi/uutiskirje/
