Yrittäjyyden samurai – kunnia, kaatuminen ja takaisin nouseminen
Yrittäjyydessä puhutaan paljon voittamisesta.
Kasvusta. Myynnistä. Markkinaosuuksista. Kilpailijoiden päihittämisestä.
Minua on kuitenkin alkanut kiinnostaa enemmän yksi vanha ajatus:
Miten ihminen käyttäytyy silloin, kun hän ei ole voittamassa?
Siinä kohtaa mitataan jotain paljon olennaisempaa kuin myyntitulos.
Mitataan luonnetta.
Kaatuminen kuuluu peliin, mutta ylös nouseminen ratkaisee.
Nuorena harrastin judoa. Saavutin pari kolme vyötä ja useita natsoja kisoissa. Sitten pääsin isompien sarjaan. Kaverit lopettivat tai jäivät junnuihin, ja minä päädyin isompien jalkoihin murjottavaksi. Lopulta tein nuoren pojan erittäin harkitun mutta tehokkaan ratkaisun: lopetin menemästä koko harrastukseen.
Mutta vaikka judo loppui, sen opit eivät loppuneet. Jälkikäteen ymmärrän, että se opetti minulle paljon mielenhallinnasta. Silloin ei vain vielä ollut minun aikani ymmärtää, mitä niillä opeilla oikeasti tekisin.
Nuorena ajattelin ehkä, että harjoittelussa opitaan voittamaan ja kestämään.
Myöhemmin olen ymmärtänyt, että siinä opeteltiin myös jotain paljon tärkeämpää: mitä ihmisessä tapahtuu silloin, kun hän joutuu alakynteen.
Miten kaadutaan. Miten pidetään pää mukana. Milloin vastustetaan, milloin väistetään ja milloin noustaan uudelleen.
Yrittäjyydessä olen saanut näille opeille aivan riittävästi käyttöä.
Näistä maailmoista on jäänyt mieleeni yksi asia, joka sopii yrittäjyyteen hämmästyttävän hyvin.
Kunnia.
Ei kunnia siinä mielessä, että pitäisi poseerata torilla haarniska päällä yrmynä ja ilmoittaa olevansa kaupungin kovin kaveri.
Vaan siinä mielessä, että pidät kiinni siitä, kuka olet, vaikka ympärillä olisi painetta, rahaa, kilpailua, konflikteja ja kaikenlaista sirkusta.
Ja yrittäjän elämässä sitä sirkusta riittää.
Samurai ei aloita taistelua huutamalla
Itsepuolustuslajeissa opetellaan fyysisen tekemisen lisäksi suhtautumista poikkeustilanteisiin.
Kun jokin muuttuu uhkaavaksi, ensimmäinen tavoite ei ole yleensä se, että päästään mahdollisimman nopeasti lyömään jotakuta.
Päinvastoin.
Tilannetta pyritään hallitsemaan.
Judo ja monet muut Japanista lähtöisin olevat kamppailulajit ovat opettaneet minulle, että vastustajaa ei tarvitse vihata, jotta tämän kanssa voi kilpailla.
Päinvastoin.
Vastustajaa kumarretaan.
Kätellään.
Myös nyrkkeilijät lyövät hanskat yhteen kehään mennessä.
Kilpavastustaja nostetaan avuksi ylös tatamista.
Se on pieni ele, mutta siinä on iso ajatus:
Olemme tässä yhdessä. Sinä olet osa tätä ottelua, mutta samalla autat minua tulemaan paremmaksi.
Kilpailu ei parhaimmillaan tarkoita toisen tuhoamista.
Se tarkoittaa sitä, että toinen pakottaa sinut terävöittämään omaa tekemistäsi.
Mustaa tarvitaan, jotta valkoinen näkyy.
Valkoista tarvitaan, jotta musta näkyy.
Ilman vastakohtaa emme edes tunnistaisi toista.
Kilpailijaa ei tarvitse haukkua, jos oma tuote on hyvä
Olen työskennellyt myyntiedustuksen maailmassa ja tavannut monenlaisia myyjiä.
Jotkut toivat kilpailijan tuotteen esiin melkein jokaisessa lauseessa.
”Meillä tämä on parempi kuin kilpailijalla.”
”Kilpailijan tuo ominaisuus on muuten ihan surkea.”
”Ja heidän palvelunsa nyt ainakin on…”
Sitten seuraava kierros.
Kilpailijaa haukutaan vähän lisää ja omaa tuotetta nostetaan ylös.
Lopulta asiakas istuu siinä ja miettii, että myytiinkö tässä tuotetta vai järjestettiinkö juuri pieni henkilökohtainen sisällissota.
Sitten olen tavannut myös niitä myyjiä, jotka tekevät työnsä kunniallisesti.
He kertovat omasta tuotteestaan.
He kertovat sen hyödyistä.
He voivat jopa sanoa kilpailijan tuotteesta jotain hyvää, jos se on totta.
Ja sitten he antavat asiakkaan tehdä päätöksen.
Minusta siinä on jotain samurain kaltaista: hyvyys voittaa.
Sinun ei tarvitse tehdä vastustajasta huonoa näyttääksesi itse hyvältä.
Jos oma tekemisesi on oikeasti kunnossa, sen pitäisi kestää päivänvalo.
Pitkällä aikavälillä rehellisyys rakentaa sellaista luottamusta, jota aggressiivinen myyntipuhe ei aina pysty rakentamaan.
Joskus kunniallinen myyjä tekee kauppaa hitaammin.
Mutta hän saattaa rakentaa samalla asiakassuhdetta vuosiksi.
Judo opetti minulle ehkä tärkeimmän asian vasta silloin, kun kaaduin
Judossa yksi tärkeimmistä asioista, joita opin, ei ollut vastustajan voittaminen.
Se oli kaatuminen.
Kuulostaa ensin aika vaatimattomalta saavutukselta.
”Onneksi olkoon, opit kaatumaan.”
Mutta kun sitä miettii hetken, siinä on yrittäjän koko oppikoulu.
Elämä kaataa.
Yritys kaatuu joskus.
Myynti kaatuu.
Hanke kaatuu.
Asiakkuus kaatuu.
Työpaikka kaatuu.
Parisuhde voi kaatua.
Suunnitelma kaatuu.
Ja joskus kaadut aamulla pihassa ennen kuin ehdit edes avata työauton oven.
Siinä ei paljon palaverit auta.
Kun kaatuminen tulee yllättäen, et ehdi pitää palopuhetta itsellesi.
Keho toimii refleksillä.
Judossa opetellaan kaatumaan niin, ettei pää iskeydy maahan eikä käsi ota koko painoa vastaan.
Liike tehdään mahdollisimman hallituksi.
Pyöreäksi.
Pehmeäksi.
Ja sitten noustaan.
Kaatumisesta muodostunut energia valjastetaan nousemiseen.
Tämä on mielestäni yksi parhaista yrittäjyyden metaforista, jonka olen saanut.
Menestyjä ei ole ihminen, joka ei koskaan kaadu.
Menestyjä on ihminen, joka on opetellut kaatumaan niin, ettei yksi kaatuminen vie koko miestä.
Yrittäjän pahin vastustaja ei aina lyö
Joskus yrityksen hiljaiset ajat ovat väkevämpi vastustaja.
Se ei tule vastaan hanskat kädessä.
Se ei sano ”fist bump”.
Se ei kumarra kunnioituksesta kenellekään.
Se vain istuu siinä.
Pankkitili näyttää vähän liian hiljaista maisemaa.
Puhelin ei soi.
Sähköpostiin ei tule sitä viestiä, jota odotit.
Kalenterissa on enemmän tyhjää kuin olisi terveellistä.
Ja siinä kohtaa ihmisen mieli alkaa helposti tehdä omia johtopäätöksiään:
”Ehkä minusta ei ole tähän.”
”Ehkä kysyntä on mennyt.”
”Ehkä minun pitäisi tehdä jotain muuta.”
”Ehkä koko homma oli virhe.”
”Ehkä NE olivat oikeassa minusta.”
Mutta ehkä kyse onkin vain yhdestä huonosta erästä.
Ehkä vastustaja on hetkellisesti isompi kuin sinä.
Ehkä hänellä on 35 senttiä extrapituutta, painoluokka väärä plus huono päivä.
Silti ottelu ei ole ohi.
Kunnia näkyy erityisesti silloin, kun kukaan ei taputa
Yrittäjänä tulee hetkiä, jolloin pitäisi tehdä päätös.
Lähteä mukaan katkeruuteen?
Alkaa mollata kilpailijoita?
Syyttää asiakkaita?
Sättiä työntekijöitä?
Valittaa markkinaa?
Kirjoittaa LinkedIniin julkaisu raivossa?
Vai pysähtyä. Katsoa tilannetta.
Hyväksyä se, mikä on tapahtunut.
Ja tehdä se, minkä voi.
Kunniallisesti.
Minä olen itse ollut tilanteessa, jossa työelämässä kunniaton käytös meni niin pitkälle, että päätin sulkea oven.
Kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.
Ja kun se päätös oli tehty, tajusin jotain.
Työsuhdeauto ei ollut enää kovin tärkeä.
Eivät Lapin lomamökit.
Eivät luontoisedut.
Eivät muut palkkaan päälle tulevat edut.
Kun ihmisen omaa arvokkuutta poljetaan tarpeeksi pitkälle, harva etupaketti enää muodostaa vastapainoa.
Jos hinta on oman arvosi menettäminen, hinta on liian kova.
Joskus kunniallisin teko on jäädä.
Joskus kunniallisin teko on puhua.
Ja joskus kunniallisin teko on lähteä.
Ovi kiinni.
Kiitos ja näkemiin.
Moni tunnistaa hetken, kun on aika jatkaa eteenpäin.
Rohkeus ei tarkoita järjetöntä itsensä uhraamista.
Jos työt tai yritys on vaikeuksissa, ei ole kunniakasta polttaa itseään loppuun vain siksi, että näyttäisi ulospäin vahvalta.
Joskus rohkeutta on tehdä suunnanmuutos.
Joskus rohkeutta on pyytää apua.
Joskus rohkeutta on myöntää, että oma idea ei toiminut.
Ja joskus rohkeutta on yrittää uudestaan.
Yksi onnistuminen. Sitten toinen. Sitten kolmas.
Kunnes huomaat:
Ai niin. Taas mennään.
Kysyntä ei ollutkaan kadonnut.
Oma arvo ei ollutkaan kadonnut.
Sinä et ollutkaan kadonnut.
Välillä vain tarvittiin vähän judoa.
Musta tatuointi muistoksi
Ajattelen joskus yrittäjyyden oppeja kuin mustaa tatuointia.
Ei mitään kiiltävää seinätaulua, joka näyttää hyvältä silloin kun kaikki menee hyvin.
Vaan mustaa mustetta iholla.
Muisto siitä, että tämäkin on koettu.
Tämäkin on opittu. Tähänkin kaaduttiin. Ja tästäkin noustiin.
Samuraimainen kunnia ei ole täydellisyyttä.
Se on sitä, että ihminen yrittää toimia oikein myös silloin, kun kukaan ei katso.
Se on sitä, ettei kilpailijaa tarvitse vihata.
Se on sitä, että omasta työstä voi olla ylpeä ilman että toista tarvitsee painaa alas mediassa toksisesti.
Se on sitä, että vaikeassa tilanteessa hengitetään ensin ja päätetään vasta sitten.
Se on sitä, että kun kaadutaan, ei jäädä makaamaan asfaltille ihmettelemään elämän epäoikeudenmukaisuutta.
Noustaan ja pudistellaan housut.
Katsotaan ympärille.
Ja todetaan ehkä hieman kuivasti:
”No niin. Tuli sitten tuotakin kokeiltua.”
Sitten jatketaan.
Tässä on ehkä yrittäjän samurain tärkein oppi.
Älä rakenna kunniaasi sen varaan, että voitat aina. Rakenna se sen varaan, miten käyttäydyt silloin, kun et voita.
Koska lopulta kilpailu ei ole vain siitä, kuka jää seisomaan viimeisenä.
Se on siitä, millaiseksi ihmiseksi tulet matkalla.
Ja jos elämä joskus vetää jalat alta, toivon että sinulla on tarpeeksi harjoitusta kaatua.
Leuka rinnassa ja selkä joustavana. Pää ehjänä.
Ja vähän mustaa mustetta muistuttamassa siitä, että olet ennenkin noussut.
Ehkä sinun ei tarvitse tällä kertaa voittaa koko ottelua.
Riittää, että nouset seuraavalle kierrokselle.
Jos tunnistit tästä itsesi, kaikkea ei tarvitse rakentaa yksin.
Malin Coachingissa voidaan yhdessä katsoa niitä kohtia, joissa työ, yrittäjyys, rajat, itsetunto, oma arvo tai suunta ovat menneet vähän solmuun.
Joskus tarvitaan uusi strategia tai sitten vain turvallinen ihminen, jonka kanssa asiat saa sanoa ääneen ilman, että tarvitsee esittää samuraita. Ja joskus tarvitaan molemmat.
Tervetuloa minun yrittäjille ja kaikille henkisesti samuraiksi tunnustautuville suunnattuun valmennukseen.
Puhutaan sitten uusista tuulista, seuraavasta siirrosta tai siitä, kuinka kiillotetaan kaatumisen tatuoinnit polvista.
Tatamille saa tulla myös ilman täydellistä tekniikkaa.
Tervetuloa yrittäjävalmennukseen ja yksilöcoachingiin →
Kirjoittaja
Ville Malinen on yrittäjä, itsetuntocoach ja ihmisten kohtaaja. Hän yhdistää työssään käytännön yrittäjäelämän, ihmisten kanssa kuljetun kokemuksen ja syvemmän kasvun kysymykset. Hän huomaa rivien välistä merkityksen. Hänen ajattelussaan saa olla samaan aikaan selkä suorana, jalat maassa kuin samurailla ja tietysti huumoria mukana.
