Image

Kaikkea hyvää sinulle – 10 sekunnin harjoitus, joka voi muuttaa päiväsi


Entä jos seuraavan ihmisen arvioimisen sijaan toivottaisitkin hänelle mielessäsi kaikkea hyvää, onnea ja menestystä? Kerron blogissani KHS-ajatuksesta, isotätini Saiman viisaudesta ja pienestä 10 sekunnin harjoituksesta, jota voi kokeilla missä tahansa. Harjoituksessa ei tarvitse sanoa mitään eikä tehdä mitään näkyvää. Vain hyvä ajatus toiselle ihmiselle. Kokeile kymmenen sekuntia ja katso, mitä sinussa tapahtuu.
Image

Kaikkea hyvää sinulle

Mitä jos seuraavan kerran, kun näet ihmisen, et ensimmäisenä arvioisikaan häntä?

Et miettisi, miksi hänellä on noin vihreä takki.

Et miettisi, miksi tuo kävelee noin nopeasti.

Et miettisi, näyttääkö hän väsyneeltä, oudolta, kiireiseltä, ärsyttävältä tai siltä, että hän on unohtanut kokonaan miten tässä maailmassa käyttäydytään.

Vaan ajattelisit ensimmäisenä:

”Onnea sinulle.”

Siinä se.

Ei mitään suurta rituaalia. Ei suitsukkeita. Ei rumpuja. Ei tarvitse ilmoittaa asiasta LinkedInissä.

Vain hyvä ajatus toisesta ihmisestä.

Olen tehnyt tätä jo vuosia ja voin sanoa ihan rehellisesti, että se on muuttanut jotain olennaista tavassani kohdata ihmisiä.

Ja ehkä juuri siksi haluan antaa tämän ajatuksen myös sinulle.

Meidän päässämme tapahtuu kaikenlaista

Kun kohtaamme uuden ihmisen, mielemme on aivan uskomattoman nopea.

Se tekee havaintoja ennen kuin ehdimme edes tajuta niitä.

Tuolla on hienot kengät.

Onpas hän kiireinen.

Miksi hän puhuu noin?

Mitähän tuo minusta ajattelee?

En kyllä itse pukisi tuollaista paitaa.

Ja ennen kuin huomaatkaan, olet ehtinyt perustaa ihmisestä kokonaisen henkilötietojärjestelmän.

Yhden paidan perusteella.

Itse olen päättänyt yrittää tehdä tähän pienen mutkan.

Ennen ensimmäisiä oletuksia ajattelen:

”Toivon sinulle kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.”

Se voi kestää kymmenen sekuntia.

Joskus vain muutaman.

Mutta jotain kiinnostavaa tapahtuu.

Huomio siirtyy pois minusta ja omasta arvioinnistani.

Toiseen ihmiseen.

Ja vieläpä hyvällä tavalla.

En yritä muuttaa häntä.

En yritä saada häneltä mitään.

En edes kerro hänelle, että teen tätä.

Ajattelen vain hyvää.

KHS

Muutama vuosi sitten eräs henkisesti hyvin valaistunut auttaja opetti minulle erään terävän allekirjoituksen.

Se oli viestien lopussa kirjaimet:

KHS.

Ajattelin ensin, että kyseessä olivat jonkinlaiset nimikirjaimet.

Eivät olleet.

Ne olivat viestin viimeiset kirjaimet.

KHS.

Siinä kaikki.

Tietysti minä tein sen, mitä suomalainen ihminen tällaisessa tilanteessa tekee.

Menin Googleen.

En löytänyt haluamaani vastausta.

Asia unohtui.

Kunnes myöhemmin käymissämme sähköposteissa alkoi toistua sama ajatus. Ikään kuin Da Vinci -koodina, yksi kirjain ja yksi sana kerrallaan.

Kaikkea hyvää sinulle.

Silloin jäin miettimään asiaa.

Enhän minä mitään hyvää pyytänyt.

Enkä oikeastaan edes silloin ajatellut ansaitsevani sellaista.

Siksi sanat osuivat aika kovaa.

Kyse ei ollut mistään huomion kalastelusta tai ”vilungista”.

Se toi mieleeni rakkaan isotätini Saiman.

Saima kirjoitti kortteihin usein:

”Onnea ja menestystä.”

Työhön.

Kouluun.

Matkaan.

Elämään.

Minusta nuo olivat aika suuria sanoja.

Varsinkin nuorempana mietin, että mistähän ihmiselle rakentuu sellainen itsetunto ja lempeys, että hän voi vilpittömästi toivottaa toiselle ihmiselle kaikkea hyvää ja menestystä.

Ehkä juuri siinä on jotain.

Joskus suuret ihmiset näkyvät pienissä asioissa

Olen yrittäjävuosieni aikana oppinut, että ihmisen suuruus ei aina näy siinä, mitä hän kertoo itsestään.

Joskus sen näkee pienimmistä teoista.

Siitä, miten hän kohtelee tarjoilijaa.

Siitä, antaako hän kunnian toiselle.

Siitä, voiko hän iloita toisen onnistumisesta ilman, että hänen täytyy samalla muistuttaa kaikkia omastaan.

Ja siitä, pystyykö hän sanomaan:

”Kaikkea hyvää sinulle.”

Aidosti.

Moni menestynyt ihminen on muuten juuri sellainen.

Hän ei yritä pitää kaikkea itsellään.

Hän jakaa.

Tietoa.

Kokemusta.

Mahdollisuuksia.

Onnea.

Hyvä tuntuu lisäävän hyvää.

Kun taas kaiken mahdollisen pitäminen itsellään tekee elämästä helposti aika raskaan projektin.

Vähän kuin yrittäisi kantaa koko maailmaa yksin.

Ei siitä yleensä mitään hyvää seuraa.

Kymmenen sekunnin harjoitus

Cha-Meng Tan, Googlen entinen insinööri ja myöhemmin myös mindfulnessin parissa tunnettu ajattelija, on puhunut harjoituksesta, jossa valitaan salaa joku ihminen ja toivotetaan hänelle mielessä muutaman sekunnin ajan onnea.

Ajatus on yksinkertainen:

”Toivon, että hän on onnellinen.”

Minusta tässä on jotain hienoa.

Sillä tätä ei tarvitse suorittaa.

Ei tarvitse olla hyvä puhuja.

Ei tarvitse olla erityisen rohkea.

Ei tarvitse edes olla sosiaalinen.

Eikä varsinkaan tarvitse kertoa kenellekään.

Voit tehdä sen aivan salaa.

Oman pääsi sisällä.

Kuin olisit elämäsi pieni Batman.

Et pukeudu viittaan.

Et ilmoita kaupungille olevasi matkalla.

Teet vain hyvän teon, josta kukaan ei tiedä.

Ja ehkä juuri siksi se onkin niin hyvä harjoitus.

Kokeile tätä tänään

Tässä on sinulle 10 sekunnin kotiläksy.

Kun olet tänään työpaikalla, koulussa, kotona, harrastuksessa, bussissa, kaupassa tai missä tahansa, valitse yksi ihminen.

Ihan sattumanvaraisesti.

Katso häntä hetki.

Ja ajattele mielessäsi:

”Toivon sinulle kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.”

Kymmenen sekuntia.

Siinä kaikki.

Älä sano mitään.

Älä tee mitään poikkeavaa.

Älä mene halaamaan tuntematonta ihmistä marketin maitohyllyllä.

Se saattaa johtaa hieman erikoiseen asiakaspalautteeseen.

Tämä on ajatustason harjoitus.

Jos et tapaa tänään ketään, voit sulkea silmäsi ja ajatella jotakuta tuttua.

Kymmenen sekuntia.

”Toivon sinulle kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.”

Sitten jatkat päivääsi.

Voit tehdä tätä useammankin kerran päivässä.

Miksi minä teen tätä tyttärenikin kanssa?

Kun tyttäreni lähtee pyörällä kouluun, toivotan hänelle:

”Mukavaa päivää. Tsemppiä ja menestystä.”

Ja kun katson hänen pyöräilevän pois, saatan ajatella hänen peräänsä:

”Onnea ja menestystä päivään. Onnea ja menestystä päivään. Onnea ja menestystä päivään…”

Niin kauan kuin vielä näen hänet.

Siinä hetkessä en voi tehdä hänen puolestaan mitään.

En voi ajaa hänen pyöräänsä.

En voi tehdä koulupäivää hänen puolestaan.

En voi ratkaista kaikkia asioita hänen elämässään.

Voin kuitenkin toivoa hänelle hyvää.

Ja joskus se on paljon.

Ehkä jopa enemmän kuin kuvittelemme.

”Good luck, I wish you well.”

Kesällä Turkissa lomamatkallamme soi useaan kertaan Kygo, Khalid & Gryffinin Save My Love.

Kertosäkeen alku jäi mieleeni:

”Good luck, I wish you well.”

Joka kerta hymyilytti.

Koska sehän oli juuri sama ajatus.

Good luck.

I wish you well.

Onnea.

Kaikkea hyvää.

Ja huomasin taas tekeväni omaa pientä salakikkaani.

Varsinkin lomalla.

Kun ei ole työasioita pyöritettävänä ja ympärillä on paljon ihmisiä, on suorastaan loistavia mahdollisuuksia harjoitella tätä.

Altaalla.

Ravintolassa.

Hotellin rannalla.

Lentokentällä.

Missä tahansa.

Ihmisiä tulee ja menee.

Jokainen kantaa mukanaan omaa elämäänsä.

Omaa kiirettään.

Omaa iloaan.

Omaa huoltaan.

Emme yleensä tiedä siitä juuri mitään.

Siksi hyvä ajatus on aika hyvä lähtökohta.

Turkissa tapahtui jotain, mitä en osannut odottaa

Meillä on Katjan kanssa hääpäivä 22.4.

Tänä keväänä tuli täyteen kymmenen vuotta naimisissa ja yhteensä kaksikymmentä vuotta yhteistä taivalta.

Aika hurja määrä vuosia.

Keväällä työ ja perhe-elämä olivat kuitenkin niin täynnä vauhtia, ettei hääpäivän juhliminen ollut aivan sellainen romanttinen elokuvakohtaus, jossa viulu soi ja joku tarjoilee samppanjaa hidastetussa kuvassa.

Arki oli arkea.

Sitten Turkissa sain ajatuksen.

Entä jos järjestäisin yllätysjuhlat hotellilla?

Kysyin henkilökunnalta apua.

Ja siitä lähti tapahtumaketju, jota en itsekään osannut odottaa.

Kun saavuimme illalliselle, meille oli katettu oma pöytä.

Kukkia.

Terälehtiä.

Musiikkia.

Tarjoilijat valmiina palvelemaan.

”What can I get you, sir and madam?”

Ja sitten ilotulitusta.

Kakku.

Kynttilät.

Aplodeja.

Katja ja tyttäreni olivat iloisesti yllättyneitä.

Mutta oikeastaan olin itsekin.

Hotellin henkilökunta ei vain palvellut meitä.

He lähtivät mukaan juhlaan. Koko ravintolan hotelliväki oli meidän juhlassa mukana.

Tuli tunne, että he oikeasti halusivat meidän olevan onnellisia.

Se oli lämmin hetki.

Sellainen, jota ei oikein voi ostaa.

Sitten kerroin tarjoilijalle KHS:stä

Yksi tarjoilijoista oli hetken vapaana.

Hän oli juuri palvellut useita pöytiä ja kertoi, kuinka päivän aikana hänen eteensä tulee satoja ihmisiä.

Monia heistä hän tapaa vielä useita kertoja saman päivän aikana.

Ajattelin, että tässä on täydellinen ihminen kokeilemaan tätä.

Kerroin hänelle KHS-ajatuksesta.

Sanoin, että kun ravintola täyttyy alkuillasta tai silloin, kun salissa on rauhallisempi hetki, hän voisi kokeilla ajatella asiakkailleen salaa hyvää.

Ei mitään ääneen.

Ei mitään erikoista.

Vain:

”Toivon sinulle kaikkea hyvää, onnea ja menestystä.”

Good luck, I wish you well. Just like in the song.

Tarjoilija kuunteli hiljaa hymyillen.

Nyökkäsi välillä.

Oli selvästi ajatuksissaan.

Taisin antaa hänelle hetkeksi ajateltavaa.

Ja ehkä hän kokeilikin sitä.

En tiedä. Toivon niin.

Kymmenen minuuttia myöhemmin

Perheemme nousi pöydästä ja lähti hakemaan ravintolan tarjoamia upeita ruokia.

Kun palasimme noin kymmenen minuutin kuluttua, pöydässä oli iso lahjapaketti hääparille.

Lahja oli tullut hotellin kaupasta.

Eräs nainen oli halunnut antaa meille hääpäivälahjan omasta liikkeestään.

Ja juuri tämä tarjoilija oli käynyt hakemassa sen.

Katsoin pakettia.

Katsoin tarjoilijaa.

Ja olin hetken aika hiljaa.

En tietenkään voi tietää, liittyikö mikään toisiinsa.

Mutta ajoitus oli vähintäänkin herkullinen.

Olin juuri kertonut hänelle ajatuksesta, jossa toivotetaan toiselle ihmiselle hyvää.

Sitten hän itse lähti tekemään jotain hyvää meille.

Halasin häntä ja katsoin silmiin: hän ymmärsi täysin asian ja iloitsi kanssamme.

Me kiitimme.

Halasimme hotellin henkilökuntaa, keittiömestaria myöten.

Ja minä jäin miettimään yhtä asiaa:

Joskus hyvän asian ja hyvän aikomuksen kanssa ei tarvita kuin kymmenen minuuttia, kun hyvä alkaa kiertää takaisin muodossa tai toisessa.

Älä odota, että maailma muuttuu ensin

Tässä on ehkä koko ajatuksen ydin.

Meillä on hirveästi asioita, joihin emme voi vaikuttaa.

Emme voi päättää, miten joku toinen käyttäytyy.

Emme voi hallita kaikkien ihmisten mielipiteitä.

Emme voi poistaa maailman murheita.

Emme voi tehdä elämästä täydellistä.

Mutta voimme päättää yhdestä pienestä asiasta.

Millä ajatuksella kohtaamme toisen ihmisen.

Se ei tarkoita sinisilmäisyyttä.

Kaikkia ei tarvitse päästää lähelle.

Rajoja saa olla.

Ihmisistä saa myös olla eri mieltä.

Joskus pitää sanoa ei.

Joskus pitää kävellä pois.

Ja joskus jonkun Ramones-paita on yksinkertaisesti aivan kamala.

Mutta meidän ei tarvitse tehdä siitä ihmisestä kamalaa.

Siinä on ero.

Tässä on tämän syksyn pieni haaste sinulle

Kokeile tänään.

Valitse yksi ihminen.

Työkaveri.

Puoliso.

Lapsi.

Naapuri.

Tuntematon.

Se kiireinen tyyppi kaupan kassajonossa.

Ihan kuka tahansa.

Katso häntä.

Ja toivota mielessäsi kymmenen sekunnin ajan:

”Toivon, että hän on onnellinen.”

Älä odota mitään takaisin.

Älä kerro siitä kenellekään.

Älä tee siitä projektia.

Kokeile vain.

Ja huomaa, miltä sinusta tuntuu sen jälkeen.

Ehkä huomaat, että maailma ei muuttunutkaan.

Mutta sinä muutit hetkeksi tapaa, jolla katsoit sitä.

Ja joskus juuri siitä kannattaa aloittaa.

Kokeile ja jaa hyvä eteenpäin.

Sillä mikä lähtee sydämestä, tavoittaa usein toisen sydämen tavalla, jota emme itse edes näe.

Kymmenen sekuntia voi tuoda paljon iloa.

Kaksikymmentä sekuntia voi muuttaa jonkun päivän.

Ja ehkä kaikkein kiinnostavinta on se, ettei sinun tarvitse tietää koskaan, mitä tapahtui.

Sinä vain päätit toivottaa toiselle hyvää.

KHS.

Kaikkea hyvää sinulle.

Jos tämä ajatus kolahti, kokeile sitä ensin itse.

Ja jos huomaat elämässäsi jonkin kohdan, jossa kaipaat lisää selkeyttä, suuntaa, rajoja tai sisäistä voimaa, sinun ei tarvitse selvittää kaikkea yksin.

Malin Coachingilla uskomme käytännönläheiseen, inhimilliseen muutokseen. Sellaiseen, jossa elämä saa olla välillä sotkuista, mutta ihminen ei jää sen keskelle yksin.

Jos haluat keskustella omasta tilanteestasi, voit olla meihin yhteydessä.

Kirjoittaja

Ville Malinen

Yrittäjä, coach ja ihmisten kohtaaja.

Ville yhdistää työssään yrittäjäelämän käytännön realismin, ihmisten kohtaamisen ja kokemuksen kautta syntyneet oivallukset. Hän uskoo, että monimutkaisissakin elämäntilanteissa asioita voidaan alkaa rakentaa uudelleen yksi käytännön askel kerrallaan.

Ja joskus ensimmäinen askel voi olla niinkin pieni kuin kymmenen sekunnin hyvä ajatus toisesta ihmisestä.

Uutiskirje

Jos haluat lisää ajatuksia ihmisyydestä, elämän tasapainosta, rajoista ja sisäisestä voimasta, tule mukaan.

Tilaa Malin Coachingin uutiskirje


Motivaatiovalmennus Business Coaching Yritysvalmennus yksilöcoaching työhyvinvointi
Annamme uusia ajatuksia ja työkaluja sekä vinkkejä hyvinvointisi tueksi. Lähdemme kanssasi yhdessä matkalle kohti positiivista ja kestävää muutosta.

Image
TILAA UUTISKIRJEEMME