Image

Kun keho sanoo ei – yrittäjän hiljainen tutka ihmissuhteissa ja päätöksissä


Miksi vatsassa kiristää joissakin tapaamisissa? Yrittäjät ja työelämän ammattilaiset kohtaavat usein tilanteita, joissa kohteliaisuus ja kehon intuitio menevät ristiin. Tässä blogissa avaan, miten sosiaalinen paine ja miellyttämisen tarve voivat ohjata päätöksiäsi – ja miksi kehon signaalit ovat usein tärkein kompassi tuleviin tapaamisiin urallasi. Opit tunnistamaan varoitusmerkit ja suojelemaan omaa energiaasi työelämässä.
Image

Tapaaminen, joka näytti ulospäin tavalliselta

Oletko koskaan ollut tapaamisessa, joka paperilla näytti lupaavalta, mutta jokin sinussa meni silti solmuun?

Ei mitään suurta draamaa.
Ei mitään selkeää väärää sanaa.
Mutta silti… jokin ei tuntunut hyvältä tapahtuessaa, tai sitten vasta muutaman päivän valkeamisen jälkeen.

Minä kerron yhden tilanteen, joka on varmasti monelle yrittäjälle ja työelämässä olevalle yllättävän tuttu.

Menin tapaamiseen mahdollisen yhteistyön merkeissä. Sellainen tilanne, jossa molemmat vähän tunnustelevat. Katsotaan, voisiko tästä syntyä jotain hyvää.

Tapaaminen alkoi hieman etuajassa.

Ja heti alussa ilmapiiri oli kireä. Itse asiassa minulle tultiin heti silmille, että nyt on kiire ja 8 minuuttia etuajassa on valtava virhe ja … tähän sävyyn.

Keskustelussa purkautui voimakasta turhautumista ja vihaa asioista, jotka eivät oikeastaan liittyneet minuun lainkaan. Se tuli ulos kuin höyry kattilasta.

Minä istuin siinä. Kuuntelin.
Tein mitä moni meistä tekee.

Olin kohtelias. Koin miellyttämistarvetta.

Jatkoin keskustelua.

Keskustelu kulki eteenpäin ja ulospäin kaikki vaikutti ehkä ihan normaalilta.

Mutta keho muistaa asioita eri tavalla kuin kohtelias keskustelu.

Se tunne vatsassa – oletko sinäkin kokenut tämän?

Oletko huomannut joskus tämän?

Istut tapaamisessa ja kaikki näyttää muodollisesti hyvältä.
Mutta keho tekee jotain muuta.

Vatsa kiristyy.

Hartiat nousevat.

Hengitys muuttuu vähän pinnallisemmaksi.

Ja samaan aikaan mieli sanoo:
“Älä nyt reagoi tähän. Keep it cool. Jatka vain.”

Kuinka moni meistä on opetettu olemaan miellyttävä?

Kuinka moni on oppinut, että hyvä yhteistyökumppani on se, joka sopeutuu?

Kuinka moni yrittäjä on joskus niellyt sen ensimmäisen epämukavan tunteen, koska ajatteli:

“Ehkä tämä tästä vielä kääntyy.”

Mutta kysyn sinulta nyt suoraan 👉 mitä jos kehosi ei olekaan väärässä?

Kun ihminen kohtaa tilanteen, jossa sisäinen intuitio sanoo “tässä on jotain väärää”, mutta sosiaalinen rooli sanoo “pysy kohteliaana”, syntyy psykologinen ristiriita.

Monesti päätös syntyy vasta jälkeenpäin, kun keho ja mieli ehtivät käsitellä kokemuksen.

Päätös ”ei jatkoon” syntyi vasta myöhemmin

Tapaamisen jälkeen elämä jatkui.

Mutta jokin jäi pyörimään mieleen. Useita viikkoja.

Ei yksittäinen lause.
Ei yksi hetki.

Vaan kokonaisuus.

Energia.

Se tunne, että tämä yhteistyö ei ehkä vie minua siihen suuntaan, johon olen elämässäni menossa.

Sairastin mystistä väsymystä useita viikkoja.

Ja niinpä tein päätöksen.

Rauhallisen, yksinkertaisen, asiallisen päätöksen.

En jatka tätä yhteistyötä.

Ilmoitin siitä lyhyesti ja kohteliaasti.

Ja siinä kohtaa tapahtui jotain kiinnostavaa.

Kun toinen pyytää selitystä

Sain vastauksen.

Sellaisen viestin, joka ulospäin oli hyvin kohtelias.

Mutta siinä kysyttiin:

Mikä muutti mielesi?

Ja juuri siinä hetkessä kehoni reagoi.

Vatsassa kiristi.

Ja siinä hetkessä ymmärsin jotain tärkeää yrittäjyydestä.

Kaikkea ei tarvitse selittää.

Kaikki mahdollisuudet eivät ole hyviä mahdollisuuksia, tai sitten minua varten.

Sosiaalinen paine on näkymätön voima

Pysähdy hetkeksi ja kysy itseltäsi:

Kuinka usein olet selittänyt päätöksiäsi vain siksi, että toinen ihminen odotti selitystä?

Kuinka usein olet yrittänyt olla “reilu”, vaikka jokin sinussa sanoi jo, että tämä ei ole sinun polkusi?

Meillä on syvä inhimillinen tarve tulla ymmärretyksi.

Ja yhtä syvä tarve olla reilu toisille.

Se on kaunis piirre ihmisessä.

Mutta joskus se muuttuu ansaksi.

Koska kaikki tilanteet eivät tarvitse selitystä.

Joskus raja on raja. Niin työssä kun arjessakin.

Ja siinä on valtava ero:

Selittäminen voi avata oven uudelle keskustelulle.

Mutta raja sulkee oven.

Keholla on oma viisautensa

Yksi asia, jonka olen oppinut yrittäjänä ja valmentajana vuosien aikana, on tämä:

Keho huomaa asioita ennen kuin mieli ehtii perustella niitä.

Kun kohtaaminen alkaa vihalla, jännitteellä tai epäkunnioittavalla energialla, hermosto rekisteröi sen sekunneissa.

Silloin keho siirtyy varautumiseen.

Vaikka keskustelu myöhemmin rauhoittuisi, ensimmäinen signaali jää kehoon.

Ja joskus vasta myöhemmin huomaat:

väsyttää enemmän kuin pitäisi
vastustuskyky laskee
tai olet kipeänä viikkoja

Moni yrittäjä tunnistaa tämän. Minäkin mietin näissä tilanteissa usein, että mitä tämä oikein on.

Se ei ole heikkoutta.

Se on hermoston älykkyyttä.

Yrittäjyyden yksi vaikeimmista taidoista

Alussa yrittäjä ajattelee usein näin:

a) kaikki ovet kannattaa pitää auki
b) kaikki mahdollisuudet kannattaa tutkia
c) kaikki keskustelut kannattaa jatkaa

Mutta kokemus opettaa jotain muuta.

Eli toistamiseen, kaikki mahdollisuudet eivät ole hyviä mahdollisuuksia.

Ja joskus paras päätös on vetäytyä tilanteesta, joka vie enemmän energiaa kuin antaa.

Ilman syyttelyä.

Ilman selittelyä.

Ilman draamaa.

Vain siksi, että oma energia on yrittäjän tärkein resurssi.

👉 VINKKI:

Kehitä itsellesi ajan myötä uusi taito: valikoiva vetäytyminen.

Se tarkoittaa, että ihminen tunnistaa tilanteet, joissa:

  • energia kuluu epätasapainoisesti

  • dynamiikka tuntuu väärältä

  • oma intuitio varoittaa

Ja tekee päätöksen olla jatkamatta. Kokeile ja ota mukaan matkaan.

Jos yhteistyö tuntuu vaikealta jo ensimmäisessä tapaamisessa, se harvoin muuttuu helpommaksi myöhemmin.


Muutama kysymys sinulle

Milloin viimeksi kehosi varoitti sinua tilanteesta?

Kuuntelitko sitä?

Vai selititkö tunteen pois?

Kuinka usein olet ollut tilanteessa, jossa olisit voinut sanoa:

“Kiitos tästä, mutta tämä ei ole minulle oikea suunta.”

Ja kuinka usein jatkoit silti?

Ei siksi että halusit.

Vaan siksi että et halunnut tuottaa pettymystä.


Kehotuntemuksen työ-checklista yrittäjälle ja työelämään

Seuraavan kerran kun olet tärkeässä tapaamisessa, pysähdy hetkeksi ja tarkista nämä:

tuntuuko hengitys vapaalta vai pidätätkö sitä
rentoutuuko vatsasi vai kiristyykö se
tuntuuko keskustelu tasavertaiselta vai joudutko todistamaan arvoasi
onko ilmapiirissä kunnioitusta vai hienovaraista painetta
lähdetkö tapaamisesta energisempänä vai tyhjempänä

Jos huomaat useamman hälytysmerkin, pysähdy!

Se ei tarkoita, että toinen ihminen olisi “paha”.

Mutta se voi tarkoittaa, että dynamiikka ei ole sinulle terve.

Ja siinä kohtaa yrittäjyys vaatii yhtä asiaa:

rohkeutta kuunnella itseään.

Yrittäjyys ei ole miellyttämistä.

Se on päätöksiä.

Ja joskus tärkein päätös on se, jonka teet hiljaa itsesi kanssa.

Se hetki, kun sanot:

Tämä ei ole minun polkuni.

Ja juuri silloin tapahtuu jotain kaunista.

Tilaa vapautuu oikeille ihmisille.

Oikeille yhteistyökuvioille.

Oikealle energialle.

Ja jos tämä teksti herätti sinussa jotain, jos tunnistit itsesi jostain rivien välistä, ehkä on aika pysähtyä hetkeksi ja kysyä:

Kuinka usein olen oikeasti kuunnellut itseäni?

Jos haluat syventää tätä taitoa ja rakentaa yrittäjyyttä, jossa oma energia ja rajat ovat kunnossa, tule juttelemaan kanssamme Malin Coachingille – joskus yksi keskustelu oikeassa hetkessä voi muuttaa koko suunnan. Ja ehkä tämän tekstin ydin on lopulta tämä: keho ei valehtele, mutta me ihmiset olemme mestareita olemaan kuulematta sitä.


Kirjoittaja

Tekstin on luonut Ville Malinen, yrittäjä, valmentaja ja Malin Coachingin perustaja. Ville työskentelee yrittäjien ja työelämän ammattilaisten kanssa auttaen heitä rakentamaan vahvaa sisäistä johtajuutta, terveitä rajoja ja kestävää menestystä – ilman että ihminen kadottaa itseään matkalla. Tule keskustelemaan kanssani tarkemmin yrittäjyyden voimavaroista. Lisää yrittäjyyden mielen peleistä Yrittäjävalmennuksessani.

👉 Tilaa uusimmat ajatukset, oivallukset ja työelämän mielen voimaa vahvistavat kirjoitukset:
https://malincoaching.fi/uutiskirje/


Motivaatiovalmennus Business Coaching Yritysvalmennus yksilöcoaching työhyvinvointi
Annamme uusia ajatuksia ja työkaluja sekä vinkkejä hyvinvointisi tueksi. Lähdemme kanssasi yhdessä matkalle kohti positiivista ja kestävää muutosta.

Image
Ota yhteyttä