Mimmi lehmä ja ville härkä

Jokaisessa yrityksessä tarvitaan mimmi lehmiä ja ville härkiä.

Ja jos joku nyt loukkaantuu tästä vertauksesta, niin hengitä hetki nenän kautta. Tämä ei ole eläinohjelma eikä henkilöstöhallinnon virallinen luokittelumalli. Tämä on työelämää sellaisena kuin se oikeasti monessa paikassa näyttäytyy.

Toiset puskevat ovet auki sarvet edellä, rinta rottingilla ylpeästi. Toiset pitävät huolen siitä, että ovenkahvat ovat edes paikoillaan, ruoho firman pihassa leikattu ja autot pestynä mintissä. Nämä työt hoituu hiljakseen, vaatimattomasti ja lähes huomaamatta.

Ja arvaa mitä? Molemmat ovat elintärkeitä.

Mimmi lehmää olen yli kahdeksan vuotta seurannut televisiosta lastenohjelmasta, ja ehkä juuri sieltä tämäkin ajatus lopulta lähti liikkeelle. Koska mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän huomaa, että maailmaa pyörittävät usein ne rauhalliset hahmot, jotka eivät pidä itsestään suurinta meteliä.

MUTTA: ilman heitä koko kylä olisi tunnissa liekeissä.

Ja siitä syntyi tämä blogi.

Kun härkä juoksee, jonkun täytyy pitää navetta kasassa

Silloin kun villet painavat kentillä härkinä tekemässä kauppaa ja hankkimassa uusia asiakkaita, tarvitaan mimmi lehmiä toimistolla ylläpitämässä yritystä.

Mimmi lehmä vastaa toimiston viihtyisyydestä, palautumisesta, virtaavien asioiden hoidosta.
Mimmi toimii pääasiassa kuin virtaava vesi. Virkistää, puhdistaa, palauttaa ja hoitaa juoksevat hommat.

Ja jännästi nämä asiat huomaa vasta silloin, kun niitä ei enää ole.

Kahvia ei tule.
Kalenterit sekoavat.
Puhelimet soivat vastaamatta.
Asiakas ei saa vastausta.
Tulostin huutaa kuin kiimainen hirvi marraskuussa eikä kukaan tiedä miksi, tai missä magenta -mustepatruunat kasvavat.

Sitten yhtäkkiä toimistolla tajutaan, ettei yritys pyöri pelkästään myyntipuheilla ja LinkedIn-postauksilla, joissa kerrotaan “kovasta kasvusta” samalla kun vessasta on loppunut käsisaippua jo tiistaina. Tai saati sitten runsaalla mustatäplä banaanilla, joita kahvitilan pöydällä tarjotaan.

Härkä tuo liekin

Ville härkä taas keskittyy toimintaan, asiakashankintaan, myyntiin, edustamiseen, matkustamiseen ja kaikkeen mitä palolla tarvitsee toteuttaa.

Ja hyvä niin.

Koska ilman niitä ihmisiä, jotka uskaltavat mennä eteenpäin vähän liian kovaa, moni firma jäisi ikuisesti siihen vaiheeseen missä “ensi kvartaalilla pitäisi ehkä vähän aktivoitua”.

Härkä tuo energiaa.
Riskinottoa.
Liikettä.
Paloa.
Sellaista tervettä hulluutta, jota tarvitaan, kun maailma ei anna mitään ilmaiseksi.

Toisaalta härkä myös joskus ryntää kokoukseen kuin viimeistä päivää eläen, jättää kahvikupin pöydälle, puhuu ”tärkeästi” kaiutinpuhelimeen ravintolassa ja voi omalla oikeudellaan lainata “ihan nopeasti” jonkun ketsuppia kuin kyseessä olisi kansallinen kriisitilanne.

Jokaisessa härässä pitäisi asua pieni mimmi lehmä

Näin ainakin äidinmaidon tuoteselosteessa luvattiin.

Oletko nähnyt kylttejä työpaikan ruokailutilassa:

“Äitisi ei asu täällä.”
“Hanki oma ketsuppisi.”
“Jokainen hoitaa omat tiskinsä.”

Ja jossain nurkassa tietenkin kuva kaapelista ja teksti: “Valita johdolle.”

Tässä kohtaa jokaisen herrasmieshärän sisältä pitäisi löytyä pieni mimmi lehmä.

Sellainen, joka hoitaa jälkensä. Koskee myös meitä miehiä.
Ei jätä tiskiä lojumaan “koska joku muu kuitenkin hoitaa”.
Ei kailota puhelimeen avokonttorissa kuin olisi juuri neuvottelemassa YK:n tulitauosta.

Yllättävän moni kuvittelee olevansa korvaamaton heti kun tekee vähän myyntiä.

Todellisuudessa kukaan ei ole niin tärkeä, etteikö voisi viedä kahvikuppiaan tiskikoneeseen.

Itse muistan sen kerran, kun poltin kieleni työpaikan ruokalassa chilillä pilatulla laina-ketsupilla. Se oli juuri sellainen “kuka hemmeti koski tähän” -hetki, joka kasvattaa ihmistä enemmän kuin yksikään ruk -johtamiskoulutus “Äitini ei tosiaan asu täällä.”

Nykyään hoidan homman kotiin tämän opetuksen saatuani. En enää “lainaa nopeasti” muiden kastikkeita, enkä jätä moniakaan omia jälkiäni muiden murheeksi. Moni asia tulee vastaan, kuten olen sen itse jättänyt.

Koska aikuisuus ei ehkä lopulta ole sitä, että osaa tehdä miljoonakauppoja, myydä rekallista tuulilasinpesunestettä tai puhua hienoja strategiatermejä slipoverissa.

Vaan sitä, että ostaa oman ketsuppinsa eikä jaa ongelmiaan muiden harteille.

Se on ehkä aikuisuuden kovin testi nykymaailmassa.

Kun firma palaa, näkee kuka kantaa vettä

Joskus firmoissa koittaa kovat ajat.

Myyntiä painetaan. Liikevaihto on tapissa ja hieman ylikin. Kaikki on tulessa.

“Kuuluuko nyt?” -sanoin alkaa videomeeting, tosin vasta viidennellä yrittämällä.

Silloin tarvitaan avuksi äitihahmoa.
Sellainen hieman suomalaisen työelämän oma Mari Perankoski -energia.

Ihminen, joka katsoo silmäpussejasi enemmän kuin silmiin.

“Nyt poika siihen telttapatjalle hetkeksi makaamaan ja sassiin.”

Sitten toimistoon Bon Jovia soimaan kovalle.
Jostain ilmestyy kylmä lonkero kuin virkistysillassa.
Joku sytyttää tunnelmavalon vaikka eletään keskiviikkoa kello 14.37.

Ja yhtäkkiä koko firma hengittää taas.

On oikeastaan lähes koomista, miten yksi 13,50 € maksava neljän juuston perhepizza voi pelastaa 10 miljoonan liikevaihtoa tahkovan firman.

Ei siksi että strategia muuttui.
Vaan siksi, että joku ymmärsi ihmisten olevan hetken aikaa enemmän loppu kuin tehokkaita.

Työelämässä aliarvostetaan usein niitä ihmisiä, jotka osaavat sanoa:

“Nyt riittää tältä päivältä.”

Tai asiakkaita käy tutustumassa yritykseen ja vartti ennen palaveria ymmärrät että:

a) neuvotteluhuone näyttää siltä kuin siellä olisi suoritettu poliisin kotietsintä
b) kukaan ei ole ostanut suodatinpusseja tai maitoa
c) jääkaapin perältä löytyvät muumikeksit ovat vanhentuneet aikana jolloin Nokia teki simpukkapuhelimia

Ja juuri silloin paikalle ilmestyy se yksi ihminen. The ihminen, josta tuli yht`äkkiä näkyvä.

Croissant-pussi kädessä.
Suodatinpussit toisessa.
Leveä iso hymy huulillaan.

Sellainen rauhallinen energia mukana, että kaikkien hartiat laskeutuvat kaksi senttiä alemmas ja tunnet ensi kertaa selkänojan selkääsi vasten.

“Kohta saadaan tuoretta kahvia.”

Ja yhtäkkiä neuvottelu pelastui. Saatin uusi asiakas. Luotiin huippu diili. Palaveri pullan tuoksutta maaliin.

Ei tuoteselosteilla.
Ei strategiakalvolla.
Vaan sillä, että joku otti vastuun tilanteesta ennen kuin siitä tuli ongelma.

Se on aliarvostettua ammattitaitoa.

“Ei kuulu mun toimenkuvaan” on ehkä se työelämän henkinen käsijarru

Toisaalta taas:

“En osaa sanoa.”
“Se toinen tietäisi. Soita sille.”
“Ei kuulu minun toimenkuvaan.”

Nämä lauseet tappavat tunnelman tehokkaammin kuin märkä makkara juhannusgrillissä.

Kun asiakas seisoo edessä, hän ei halua nähdä organisaatiokaaviota. Hän haluaa tuntea, että joku ottaa koppia.

Tässä kohtaa tarvitaan liekitettyä härkää.

Sellaista ihmistä, joka uskaltaa kantaa vastuuta silmiin katsoen, vaikka kaikkia vastauksia ei vielä olisi. Ihmistä, joka ei pakene ruudun taakse sähköposteihin kuin metsän eläin ajovaloihin.

Yrittäjyys vaatii molempia

Yrittäjänä sinulta kysytään molempia pihvejä.

Välillä pitää olla härkää valkosipulilla.
Mennä eteenpäin vaikka vähän pelottaa.
Myydä, esiintyä, kantaa riskiä ja ottaa iskuja vastaan. Hypätä vaikka pelottaa.

Ja välillä pitää olla mimmi lehmä.

Huolehtia ihmisistä.
Tunnelmasta.
Rauhasta.
Arjesta.
Siitä, että joku muistaa ostaa ne hemmetin suodatinpussit.

Koska lopulta yritykset eivät kaadu yleensä siihen, ettei kukaan huutanut tarpeeksi kovaa.

Ne kaatuvat siihen, ettei kukaan enää jaksanut välittää.

Lopuksi

Toisille kelpaa vain härkä.
Toiset taas nauttivat enemmän naudasta punaviinin kanssa.

Mutta elämässä — ja varsinkin yrityksissä — tarvitaan molempia.

Kiitos kaikille teille mimmi lehmille ja ville härille. Teitä tarvitaan.

Te pidätte tämän sirkuksen liikkeessä, vaikka välillä narut palavat, kahvi loppuu ja Teamsit kaatuu juuri kun tärkein asiakas liittyy linjoille.

Ja ehkä siinä onkin työelämän kauneus.

Me olemme kaikki välillä vähän härkiä, toivottavasti edes joskus toisillemme niitä mimmi lehmiä.

Ota härkää sarvista

Joskus elämässä pitää puskea eteenpäin kuin härkä.
Ja joskus pitää uskaltaa pysähtyä ennen kuin ajaa itsensä seinästä läpi.

Fiksuin yrittäjä ei ole se, joka jaksaa pisimpään hampaat irvessä.

Vaan se, joka ymmärtää milloin pitää ottaa härkää sarvista — ja milloin tilata se pizza ennen kuin koko lauma hajoaa käsiin.

Ja ehkä sama pätee myös elämään. Kaikkea ei tarvitse kantaa yksin.

Jos tunnet, että työelämäsi kaipaa enemmän selkeyttä, energiaa tai uutta suuntaa, loimme sitä varten lämpimän mutta käytännönläheisen työkalun ratkaisuksi työpäivässä jaksamiseen:

Unelmien työpolku – Digiopas kohti merkityksellisempää työelämää

Opas auttaa pysähtymään hetkeksi oman elämän äärelle, kirkastamaan suuntaa ja ottamaan ensimmäiset askeleet kohti työtä, joka tuntuu taas omalta.

__

Kirjoittajasta

Ville Malinen on yrittäjä, coach ja ihmisyyden puolestapuhuja, joka kirjoittaa työelämästä ilman yritysjargonia ja kiiltokuvia.

Hänen tekstinsä syntyvät oikeasta eletystä elämästä — kiireestä, epävarmuudesta, onnistumisista, ylirasittuneista maanantaiaamuista ja niistä hetkistä, kun 13,50 € perhepizza pelastaa koko päivän.

Ville yhdistää kirjoituksissaan yrittäjäelämän rosoisuuden, lämpimän huumorin ja suoran mutta turvallisen tavan puhua asioista, joista moni ajattelee hiljaa mielessään muttei sano ääneen.

Hän uskoo, että ihmiset eivät tarvitse lisää täydellisyyttä, vaan rehellisyyttä, selkeyttä ja tunnetta siitä, ettei kaikkea tarvitse kantaa yksin.