Väri palasi maailmaan – pienet onnistumiset rakentavat maailmoja uudelleen

Katjan kanssa me naurettiin yks päivä, että yrittäjän elämä on kuin rock-keikka, jossa soittimet on vähän pois vireestä ja yleisö on myöhässä. Mutta silti sitä mennään lavalle, koska jotain sisällä sanoo: “pakko soittaa, vaikka kitara vinkuu.”

Mä muistan, kun pari vuotta sitten painoin jarrun pohjaan. Stressi oli vetänyt mut aivan kuivaksi, eikä ollut enää mitään annettavaa. Luovuin silloisesta maahantuontitoiminnastamme, pistin kaiken hetkeksi jäihin. Ajattelin, että nyt mä hengitän – ja sitten ehkä joskus myöhemmin palaan.

No, myöhemmin tuli, ja mä palasin. Mutta mikään ei ollut niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut.

Kun sisäinen moottori ei heti käynnisty

Se tunne, kun haluaisi tehdä, mutta keho ja mieli vetää käsijarrulla. Toisina päivinä kaikki onnistuu – flow kulkee, ideoita sataa – ja toisina ei lähde edes kahvinkeitin päälle.

Silloin tajusin, ettei kyse ollut enää työstä tai ideasta. Kyse oli siitä, että mun sisäinen rytmi oli mennyt rikki.
Ja kun rytmi katoaa, ihminen ei löydä säveltään, vaikka olisi kuinka taitava muusikko. Silloin tarvii aikaa ja malttia.

Pienet onnistumiset – hermoston oma harjoituskirja

Aivot ei tarvitse suuria voittoja. Ne tarvitsee toistoa, pieniä “hei, mä pystyn tähän” -hetkiä. Se on se hetki, kun saat yhden sähköpostin lähetettyä. Tai päätät, ettet tänään tee enempää – ja pysyt siinä päätöksessä.

Ne on mikrohetkiä, joista aivot rakentaa uutta karttaa. Niissä palautuu se, mikä stressissä on mennyt: tunne, että minä ohjaan, minä vaikutan. Jo jonkin aikaa bändi oli vienyt Villeä pitkin ulkomaita, eikä toisin päin. Kummaa, että mentorini joku aika sitten kuvasi osuvasti samoin sanoin erästä Suomen vientibändiä ja sen keulahahmoa Villeä.

Siinä hetkessä alkaa tapahtua hiljainen käännös. Keho rauhoittuu. Mieli ei enää yritä selviytyä, vaan elää.

Kun arjesta tulee jälleen ennustettava

..niin ahdistuskin väistyy. Toiminnan rytmittäminen – vaikka se kuulostaa tylsältä – on aivoille kuin turvallinen keikkatahti. Kun asiat tapahtuu suunnilleen samaan aikaan, samoissa rajoissa, mieli alkaa taas luottaa: maailma ei ole kaaos.

Ja kun mieli luottaa, luovuus palaa.
Yhtäkkiä huomaat, että jaksat tehdä vähän enemmän.
Ja että tekeminen ei enää tunnu pakenemiselta, vaan tanssilta.

Ei tarvitse olla täydellinen – pitää vain palata rytmiin

Jos sä tunnistat itsesi tästä, et ole yksin. Meitä on monta, jotka on polttaneet kaikki elämän kynttilät molemmista päistä moneen kertaan, ja sitten yrittäneet sytyttää sen uudelleen. Mutta ehkä se onkin koko pointti: ettei pala enää vanhalla liekillä, vaan uudella rytmillä. Ehkä better burn out, than fade away (Bon Jovi -filosofia).

Ehkä elämä yrittäjänä onkin jatkuvaa orkesterin viritystä.
Ja ehkä tärkeintä ei ole, että soitto on täydellistä ja just nuotilleen – vaan että me uskalletaan taas tarttua kitaraan with a fealing.

The End or just a beginning

Rytmi ei palaa yhdellä tempolla, mutta se palaa aina, kun annat itsellesi luvan soittaa, vaikka biisi olisi vasta puolivälissä.

Ja kun se palaa, sinäkin palaat.