Se hetki, kun alat näkyä – ja maailma alkaa testata sinua
Tiedätkö sen hetken, kun jokin sisälläsi herää?
Se pieni ääni, joka sanoo: “Nyt riittää piilottelu. Nyt minä astun esiin.”
Se ei ole huuto, vaan hiljainen päätös. Se tapahtuu usein silloin, kun elämä on jo vähän potkinut. Kun olet yrittänyt olla “sopiva”, mutta sopivasta on tullut tukahduttavaa. Kun olet tehnyt duunia, opiskellut, kehittänyt itseäsi — ja silti joku sisälläsi kuiskaa, että et vielä riitä.
Mutta tänään — me puhutaan siitä, mitä tapahtuu, kun päätät riittää.
Kun lopetat odottamisen ja alat elää omilla ehdoillasi. Kun päätät, että rohkeus on tärkeämpää kuin hyväksyntä.
Me olemme opetettu epäilemään itseämme. Lapsesta asti: älä kehu itseäsi, älä loista liikaa, älä ärsytä ketään. Mutta mitä jos juuri se loiste, se omaperäinen energia, olisi se, mitä maailma tarvitsee sinulta eniten?
Minä ja Katja ollaan istuttu monta kertaa pöydän ääressä ja puhuttu tästä. Miten se hetki, kun uskaltaa avata suunsa omalla äänellä, on yhtä aikaa pelottava ja vapauttava. Siinä on se pieni värinä — sydän hakkaa, kurkku kuivuu, mutta samaan aikaan tunnet: tämä on totta.
Ja juuri siinä hetkessä, kun alat loistaa, alkaa myös maailma testata sinua.
Kuka sinä luulet olevasi? Miksi juuri sinä?
Silloin punnitaan rohkeus.
Mutta arvaa mitä? Se, että tunnet epävarmuutta, ei tarkoita ettet kuuluisi sinne, minne olet menossa. Päinvastoin. Se on merkki siitä, että olet kasvanut. Että et enää tyydy rooliin, jonka joku muu sinulle kirjoitti.
Jabuita, kuten sanoisit — isku epäilykselle. Hymy huulilla.
Epäilys ei ole este – se on todiste vastuusta
Moni meistä valmentajista, yrittäjistä, tekijöistä tuntee sen: sen pienen äänen, joka sanoo
“Kuka minä olen opettamaan tätä asiaa?”
Se ääni ei ole vihollinen. Se on merkki siitä, että välität. Että et halua huijata. Että otat vastuusi tosissasi.
Huijarisyndrooma syntyy usein tiedosta, ei sen puutteesta. Se on kuin varoitusvalo, joka syttyy, kun alat kasvaa ulos entisestä minästäsi.
Ja tiedätkö — ne, jotka eivät koskaan tunne epäilyä, ovat usein niitä, jotka eivät vielä ole ottaneet todellista vastuuta.
Tässä kohtaa astuu sisään Dunning–Kruger -ilmiö: ihmiset, joilla on vähän tietoa, yliarvioivat itseään. Ne, joilla on syvää ymmärrystä, epäilevät joskus eniten.
Siispä, jos tunnet epäilyä, se tarkoittaa vain yhtä asiaa: sinä olet oikealla tiellä.
Se tarkoittaa, että teet asioita, jotka merkitsevät.
Huijarisyndrooma luomat epäilykset ei siis ole häpeä, vaan portti uuteen identiteettiin.
Se on se vaihe, jossa sisäinen johtaja alkaa herätä.
Olet menossa kohti suurempaa näkyvyyttä, vastuuta ja vaikutusta.
Ja arvaa mitä? Ne, jotka tänään epäilevät sinua, voivat huomenna pyytää sinulta neuvoa.
Prince – rohkeuden ruumiillistuma
Kerron sinulle tarinan purppura sateesta.
Vuosi on 1981. Rolling Stones on kiertueella. Lämppäriksi nousee lavalle nuori artisti — Prince.
Lavalla mies pukeutuneena pitsiin, korkoihin ja tiukkoihin vaatteisiin.
Yleisö buuaa. Heittää tavaraa lavalle. Huutaa, että poistu.
Mutta Prince ei poistu. Hän soittaa loppuun settinsä ilta toisen jälkeen.
Hän ei muuta tyyliään, ei ääntään, ei energiaansa.
Se hetki, joka olisi voinut murskata hänet, sytytti tulen joka hemmetin ilta.
Hän päätti, että seuraavan kerran maailma ei buuaisi — se tanssisi.
Ja niinhän siinä kävi. Prince opetti meille viisi asiaa, joita jokainen, joka haluaa astua uuteen elämään, tarvitsee:
-
Rohkeus olla oma itsensä, vaikka yleisö, kaverit, perhe tai ystävät buuaisi.
-
Omistautuminen omalle visiolle täysin.
-
Epäonnistumisen muuttaminen polttoaineeksi.
-
Ainutlaatuinen identiteetti, joka ei pyydä anteeksi.
-
Periaatteet, jotka kestävät painetta.
Prince tiesi, että buuaukset eivät olleet merkki epäonnistumisesta. Ne olivat merkki siitä, että hän oli edellä aikaansa.
Ja niin olet sinäkin, kun teet jotain, mitä ei ole ennen tehty.
Prince ei rakentanut uraansa hyväksynnän varaan. Hän rakensi sen rohkeuden varaan.
Ja rohkeus on ainoa valuutta, joka ei menetä arvoaan, vaikka maailma muuttuu.
Epävarmuus on se portti, josta kasvetaan johtajaksi
Epävarmuus ei ole este, vaan ovi. Se on raja vanhan ja uuden sinän välillä.
Kun seisot siinä kynnyksellä ja tunnet sekä pelon että kutkutuksen vatsanpohjassa — juuri silloin olet elossa.
Se on se hetki, kun uusi minä yrittää astua esiin, ja vanha yrittää pitää sinut turvassa.
Mutta totuus on tämä: turvallisuus ei kasva pysymällä paikallaan, vaan astumalla liikkeelle.
Maskuliininen itsevarmuus ei ole machoilua tai kovuutta — se on selkä suorana seisomista, vaikka sydän hakkaisi.
Se on sitä, että katsot epäilyä silmiin ja sanot:
“Kiitos että tulit, sinä jäät tähän ja minä menen nyt.”
Tämä on se hetki, kun alat rakentaa uutta elämää.
Ei täydellisenä, ei ilman virheitä — vaan inhimillisenä, elävänä, hengittävänä ihmisenä.
Katjan kanssa me ollaan nähty se monesti: kun joku lopettaa itsensä piilottamisen, hänen silmissään syttyy tuli.
Ei sellaista kipinää voi opetella oppikirjasta. Sen voi vain herättää. Se menee läpi harmaankin kiven.
Sinun ei tarvitse tietää kaikkea. Sinun ei tarvitse olla valmis.
Sinun tarvitsee vain aloittaa — sillä rohkeus syntyy vasta liikkeessä.
Jos tunnet kutsun hypätä — hypätään rohkeudella yhdessä
Rohkeus ei synny silloin, kun kaikki taputtavat. Se syntyy silloin, kun seisot lavalla ja kuulet buuaukset — mutta et silti poistu.
Ehkä tämä teksti sai sinut nyökkäämään.
Ehkä jokin sisälläsi sanoo: “Tämä on se hetki. Minäkin haluan astua näkyväksi.”
Jos näin on, me halutaan kutsua sinut mukaan.
Tämä ei ole valmennus, jossa opetetaan olemaan joku muu.
Tämä on paikka, jossa sinä löydät takaisin itseesi — siihen varmuuteen, joka on jo olemassa.
Oli alla sitten tennarit tai tuliset hiilet, me mennään nyt yhdessä kohti myrskyä, Let´s Go!
Tule yksilövalmennukseen meidän kanssa:
👉 https://malincoaching.fi/yksilocoaching/
Siellä me sukellamme syvälle — ei pintaremonttiin, vaan juuritasolle.
Rakennetaan identiteetti, joka kestää buuaukset, myrskyt ja voitot.
Sinä et tarvitse uutta roolia. Sinä tarvitset rohkeuden olla sinä.
Tule. Nostetaan sun sisäinen Prince lavalle.
