Kun ruutu katsoo takaisin

Tämä ei ole oppikirjateksti, ei mikään tutkimusraportti. Tämä on meidän tarina – minun ja Katjan, meidän lasten ja meidän työn. Elämää, jossa teknologia on koko ajan läsnä, mutta se ei enää ohjaa kaikkea. Välillä tarvitaan digidigin sijaan ihan analogis-manuaaliset sakset käteen ja leikkaamaan elämän algoritmit itse. Rouheaa, vähän kömpelöäkin, mutta totta.

Kun uutiset jäivät taakse

Muistan vielä sen fiiliksen, kun lopetin uutisten selailun. Aluksi tuli olo, että jään paitsi jostain tärkeästä ja olen tästä FOMO -ilmiöstä kirjoittanutkin blogin. Mutta aika nopeasti huomasin, miten paljon rauhaa palasi mieleen.

En ollut enää muiden tarinoiden riepoteltavana. Sain keskittyä omaan ääneeni, omaan tekemiseen, omaan tuleen. Ja se tuli on yrittäjälle kaikki – jos se sammuu, ei ole enää energiaa luoda arvoa asiakkaille.

Meidän perheen yhteiset pelisäännöt

Kotona ruutuajasta tuli meille yhteinen sopimus, ei riidanaihe. Viikolla laitetaan puhelimet syrjään, myös me aikuiset. Lapset tekevät läksyt, ja sen jälkeen heillä on hetki aikaa käyttää oppimissovelluksia.

Viikonloppuisin pysähdytään katsomaan yhdessä elokuvia tai musiikkiohjelmia. Ei uutisia, ei stressaavia ajankohtaiskeskusteluja. Katja rentoutuu leipomisohjelmien parissa sekä liikuttuu Ellenin ja Jarin Unelmia Italiassa ohjelman herkkyydestä ja inspiraatiosta, minä fiilistelen auto-ohjelmia. Se on meidän perheen palauttavaa ruutuaikaa.

Algoritmien houkutukset

On pakko myöntää – algoritmit osaavat työnsä. Kun avaan somen, eteen lävähtää juuri ne otsikot ja kuvat, jotka herättävät uteliaisuuden. Aina.

Välillä se jopa naurattaa: kun kahvipöydässä mainitaan Katjan kanssa rantatontti, seuraavana päivänä feedi on täynnä unelmakoteja veden äärellä.

Tämä voi olla hyödyllistä – meidän tuleva koti saattaa löytyä näiden ”sattumien” avulla. Mutta se voi myös olla koukku, johon on liian helppo langeta. Siksi muistutan itseäni: minä päätän, mitä klikkaan. En algoritmi.

Tämä yrittäjä somessa – siunaus ja kirous

Yrittäjänä some on vähän kuin tulessa kävely. Toisella puolella on asiakkaat, näkyvyys ja mahdollisuudet. Toisella puolella uupumus, loputon vertailu ja toisten tarinat, jotka imevät voimaa.

Olen opetellut pitämään somen työkaluna, en ystävänä tai vihollisena. Julkaisen, vastaan ja jatkan eteenpäin. Käytän tekoälyä apuna kirjoittamisessa ja tiedon etsimisessä, mutta lopullinen päätös jää aina mun käteen.

Ja kyllä – on päiviä, jolloin muiden huoli tai negatiivisuus tarttuu. Mutta olen oppinut kääntämään sen voimavaraksi. Jos joku nostaa esiin ongelman, mä pyrin tuomaan keskusteluun järjen ääntä ja hyvää tahtoa.

Disinformaation varjot

Vuosina 2020–2022 koettiin aika, jolloin valeuutiset ja kärjistykset olivat kaikkialla. Ne söivät luottamusta, värittivät asiakassuhteita ja uuvuttivat koko perheen.

Silloin me tehtiin Katjan kanssa päätös: uutisvirta saa jäädä. Ja tiedätkö mitä? Se ei tehnyt meistä välinpitämättömiä. Päinvastoin. Meille oikeasti tärkeät asiat löytävät perille omalla ajallaan. Loppu oli turhaa painolastia.

Kaikki meille tärkeä tieto löytää kyllä aina perille. Mä en koe olevani yhtään sen sivistymättömämpi, vaikka en enää elä uutisten pauloissa tai seuraa jokaista maailman tapahtumaa silmä kovana. Päinvastoin.

Me kouluttaudutaan jatkuvasti ja valitaan itse, mitä tietoa otetaan meidän elämään. Mä oon viime vuosina etsinyt ja ”hakenut” tietoa itsenäisesti enemmän kuin koskaan ennen – ja rehellisesti sanottuna enemmän kuin korkeakouluaikoinani. Tekoäly ja Katja on olleet mulle tärkeitä sparrikavereita siinä analysoinnissa, mutta lopulta mä itse päätän, mikä tieto on sellaista, jolla on oikeasti merkitystä.

Nyt huomaan, miten paljon kevyempää on hengittää. Meidän perheessä on enemmän tilaa rauhalle, ja asiakaspalautekin on muuttunut. Siellä missä ennen oli ahdistusta, on nyt kiitollisuutta. Ihmiset näkevät meidän työn arvon uudella tavalla.

Toivo ja rauha arjen keskellä

Mun parhaat hetket on usein ne, kun hyppään pyörän selkään tai lähden koiran kanssa metsään. Ilman musiikkia, ilman puhelinta. Vain luonto ja minä.

Niinä hetkinä muistan, että nyt on nyt. Menneisyys ei enää määritä, eikä tulevaisuus tarvitse olla pelon värittämä. Toivo ja rauha löytyvät tästä hetkestä.

Arvo lukijalle – mitä me ollaan opittu

Meidän tarina ei ole täydellinen, mutta se on todellinen. Ja jos siitä on hyötyä sulle, niin tässä muutama asia, jotka voit napata omaan arkeen:

• Älä anna uutisten määrätä mielialaa. Jos on jotain tärkeää, se löytää kyllä tiensä luo.

• Sovi ruutuaikasäännöt yhdessä. Perheessä toimii paremmin, kun aikuisetkin ovat mukana.

• Pidä tietoinen suhde someen. Julkaise omasi, mutta älä jää vellomaan muiden juttuihin.

• Tunnista algoritmit. Kun tiedostat, että sua houkutellaan, houkutus menettää tehoaan.

• Etsi palauttavaa tekemistä ilman ruutua. Metsä, liikunta, käsillä tekeminen – anna mielen hengittää.

Lisäarvona haluan sanoa tämän: teknologia ei ole vihollinen. Se on neutraali. Meidän oma suhde siihen tekee siitä joko uuvuttavan tai voimaannuttavan.

Kun ruutu katsoo – katso takaisin

Teknologia ei katoa meidän elämästä. Mutta me voidaan päättää, kuka on kuskin paikalla. Kun me hallitaan ruutuja eikä ruudut meitä, jää enemmän tilaa toivolle, rauhalle ja sille liekille, joka tekee yrittämisestä ja elämästä elämisen arvoista.

Ja jos susta tuntuu, että kaipaat sparrausta – että haluat löytää oman tasapainosi digiajassa – niin me sparrataan tästä lisää yksilöcoachingissa. Kurkkaa: Malin Coaching – yksilöcoaching.

🔥 Punch line meiltä sinulle: ”Anna algoritmien tarjoilla – mutta sinä päätät, mitä syöt.”