Autot huollettiin ennakoivasti – mutta kuka huolsi minut?

Se oli lause, joka pysäytti kaiken.
Pitkät työreissut, yli 200 matkapäivää vuodessa, hotellihuoneiden hiljainen kaiunta ja auton moottorin tasaista hurinaa kuunnellen.
Ulkopuolelta kaikki näytti hyvältä – yritys pyöri, projektit etenivät, ja olin aina “liikkeessä”. Suomessa, Euroopassa, Venäjällä, auto vei ja mies meni mukana.
Mutta sisällä, siellä missä hiljaisuus asuu, alkoi kuulua särö.

Selkä kiristyi. Uni ei tullut, vaikka väsytti. Juoksulenkit kasvoi +50 kilsaan parhaillaan. Aamukahvi ei enää maistunut voimalta, vaan selviytymiseltä.
Hermosto huusi taukoa, mutta minä huusin kovempaa – “vielä tämä projekti, vielä tämä reissu”.

Kunnes elämä päätti pysäyttää puolestani.

Suorittamisen juuret – lapsuuden ohjelmointi

“Tekeminen = arvo.”
Tuo kaava oli minuun kirjoitettu jo lapsuudessa.
Oli vähän tällainen faith no more olo kuin Mustajärven bändipaidan tekstissä.
Ei pahantahtoisuudesta, vaan kulttuurista ja ajasta, jossa arvostus mitattiin tekemisen kautta.
Lapsena opin, että ahkeruus oli hyve, pysähtyminen laiskuutta. Ja niinpä aikuisena en enää osannut olla – vain tehdä.

Sairasloman aikana yritin palautua, mutta hiljaisuus tuntui sietämättömältä.
Jos en luonut, jos en tuottanut arvoa muille, tunsin olevani arvoton.
Oli kuin sisälläni olisi elänyt näkymätön mittari, joka nollautui joka aamu: “Tee jotain, jotta olet olemassa.”

Ja vaikka saavutuksia tuli, mikään ei riittänyt. Tunnekipu – tuo sisäinen arvottomuuden ääni – söi kaiken saavutetun merkityksen.

Tien päällä – liike ilman läsnäoloa

Autoissa oli aina virtaa. Akku ladattiin, huolto tehtiin, kilometrejä kertyi.
Mutta kuka huolsi kuljettajaa?
Tien päällä olin jatkuvasti liikkeessä, mutta en koskaan perillä.
Matka vaihtui toiseen, hotelli seuraavaan, maisemat vilisivät, mutta sisäinen pysähdys oli mahdoton.

Hermosto jäi ylivireyteen – jatkuva hälytystila, vaikka mitään hätää ei ollut.
Se on kuin juoksisi ultramatkaa, jonka maaliviiva pakenee aina edellä.
Ei tarvitse lämmitellä, kun on koko ajan jo menossa jossain, matkalla jonnekin.

Tunnekipu – näkymätön riippuvuus

Tunnekipu on petollinen ystävä. Se hiipii mukaan niin hiljaa, ettei sitä huomaa ennen kuin se ohjaa jokaista valintaa.
Olin riippuvainen tekemisestä, koska se piti kivun poissa.
Hetkeksi.

Kun työ, liike ja suorittaminen toivat pienen helpotuksen, mieli oppi kaavan: tee enemmän, niin et tunne.
Mutta lopulta kipu palasi aina, vahvempana.

Tuttu helvetti, tuntematon taivas – tämän kuulin Pippa Laukalta niihin aikoihin jostain hääohjelmasta.
Tunnekivun riippuvuus on kuin näkymätön koukku – se ruokkii itseään.
Ja vaikka sattuu, tuttu kipu tuntuu turvallisemmalta kuin tuntematon rauha.

Kun pysähdys tulee – keho ennen mieltä

Minun kohdallani se tuli selän kautta.
Kipu, joka pakotti pysähtymään.
Fyysinen jumi, mutta todellisuudessa se oli henkinen romahdus.

Silloin tajusin: keho pysäyttää, kun mieli ei uskalla tai osaa.
Ja siinä pysähdyksessä alkoi elämä, ei sen loppu.

Suru, jota olin pitkään vältellyt, tuli esiin. Useat surut.
Väsymys, jota olin piilottanut, nousi pintaan. Tätä riitti jo lapsuudesta asti.
Ja jossain kaiken alla alkoi kuulua hiljainen ääni: “Nyt riittää.”
”Riittää” on itse asiassa tosi vahva sana ja sillä on selkeä viesti, joka saa rauhoittumaan.

Vähentäminen ja maadoittuminen – paluu itseeni

Kun lopetin juoksemisen – myös sisäisen – jotakin alkoi muuttua.
Vähensin liikuntaa, laskin tahtia ja annoin itselleni luvan kävellä metsässä ilman mittaria.
Sallin itseni voida hyvin tässä ja nyt, ihan tällaisena. 
Lopetin tavoiteajattelun ja annoin kehon kertoa, mitä se halusi.

Maadoittuminen ei ollut vain hengitysharjoitus. Se oli päätös:
olla läsnä itselleni.

Paljain jaloin maassa, käsi sydämellä, hengitys rauhassa.
Siinä hetkessä olin ensimmäistä kertaa turvassa – en tekemisen takia, vaan olemisen.

Kun arvottomuus alkaa sulaa

Se tapahtuu hiljalleen.
Ensin kipu herättää. Sitten hiljaisuus kuiskaa. Lopulta keho alkaa uskoa ja rauhoittua.
Olen alkanut puhua itselleni tsemppaavasti, joskus ääneen kuin kaveria kehuisi ja kannustaisi.

Oivalsin, ettei minun tarvinnut ansaita olemassaoloani.
En ollut vähemmän arvokas, vaikka en luonut arvoa muille joka hetki.
Arvo ei asunut tekemisessä – se asui minussa. Se oli aina minussa, jo tehdasasetuksilla.

Ja kun tuo oivallus laskeutui, maailma ei muuttunut – minä muutuin.
Hiljaisuus ei enää pelottanut, se rauhoitti.
Tyhjyys ei enää ollut uhka, se oli lepo.

Omien oppien kautta – keinoja vapautumiseen

Nämä eivät ole “ohjeita”, vaan havaintoja omasta polustani.
Niitä voi soveltaa, jos tunnistat samoja kaavoja omassa elämässäsi.

• Hengitä, älä korjaa. Kun kipu nousee, älä tee heti mitään. Hengitä ja pysy tunteessa.

• Puhu keholle. Kysy: “Mitä yrität kertoa?” Keho tietää ennen mieltä. Tsemppaa sitä, sen sijaan että tumppaisit.

• Luo arvoton hetki päivään. Aika, jolloin et ole hyödyksi kenellekään. Anna itsellesi, niin saat. Se on palauttava.

• Käytä lempeää kieltä itseäsi kohtaan. Korvaa “mun täytyy” lauseella “mulla on lupa”.

• Etsi yhteys, älä suorita sitä. Ihminen toipuu yhteydessä, ei yksin. Itselle on reiki toiminut loistavasti.

Kun elämä alkaa hengittää uudelleen

Tänään en enää suorita itseäni hengiltä.
Teen, kyllä – mutta tekeminen ei määritä arvoani.
Liikun rauhassa, nautin välillä sykähtäen ja repäisten – joo, kisakone on yhä siellä, ei tarvi kahta sanaa, nollasta sataan mutta tällä kertaan ilolla ja hymyllä. Tulipa oma liikuttuminen kirjoittaessa tätä.
Osaan levätä ilman syyllisyyttä, pysähtyä ilman pelkoa.

Tunnekipu ei ole enää vihollinen. Se on opettaja, joka näytti tien takaisin itseeni.
Ja juuri nyt, hiljaisuudessa, tunnen olevani enemmän elossa kuin koskaan.

Jos tämä resonoi…

…voit pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltäsi:
“Mitä osaa minussa olen yrittänyt pelastaa suorittamalla?”
Kun sen löytää, alkaa todellinen vapautuminen.

👉 Jos haluat jatkaa tätä matkaa syvemmälle, ohjaan yksilövalmennuksessa työkaluja ja harjoituksia tunnekivun tunnistamiseen ja hermoston palauttamiseen. Downhill pyöräilyn ja sorsakuiskauksen lisäksi toteutan yksilövalmennusta, jolla pidän huolta, että Sinä voit paremmin. Katso lisää: Yksilöcoaching