Viikonlopun tunnustus – sydän auki, kahvi lämpimänä

Viikonloppuna ripittäydyin papille. Kerroin hänelle, että tyttäreni oli maalannut kynteni mustiksi alun vastustuksestani huolimatta — ja jollain tavalla se tuntui tunnustukselta, vaikka en ollut varma mistä. Ehkä ajan kulumisesta. Ehkä irti päästämisestä. Ehkä siitä, että lapset alkavat rakentaa omaa maailmaansa. Tai ehkä tunnustus näkyväksi heittäytymisestä.

Istuin syntymäjuhlassa ja kahvipöydässä papin kanssa, molemmilla lautasella kakkua. Aurinko paistoi. Tunnelma oli kevyt, lähes juhlavakin. Keskustelumme oli vapaamuotoinen, sellainen jossa toinen saa kannattaa Ilvestä ja pitää Tapparan pipoa — ja silti voidaan istua samassa pöydässä, jakaa kahvi ja nauraa. Hän oli juuri vaihtanut mustat yllensä, mutta tunnelma pysyi silti kevyenä, vaikka kevyesti Patesta ja Silvennoisesta sivuttiin keskusteluissa.

Se oli harvinaisen inhimillinen hetki.

Pappi puhui useaan otteeseen lapsenmielisyydestä. Ei lapsellisuudesta, vaan kyvystä suhtautua maailmaan avoimesti. Leikkisästi. Ilman jatkuvaa painetta olla vakava, kontrolloitu ja oikein. Hän kertoi tulleensa suoraan hautajaisista, mutta sitä ei olisi voinut arvata. Hän oli läsnä siinä hetkessä. Täysin. Ilossa.

Hän sanoi saapuvansa juhliin aina omana itsenään. Että usein juhlaväki alkaa peilata hänen tunnetilaansa. Jos hän on rauhallinen, muutkin rauhoittuvat. Jos hän on avoin, muutkin avautuvat. Se sai minut miettimään: kuinka paljon me vaikutamme toisiimme pelkällä olemisella?

Ehkä enemmän kuin sanoilla.

Hän kertoi myös työmatkastaan. Puoli tuntia autossa päivittäin. Aikaa ajatella. Aikaa puhdistautua. Aikaa luoda yhteys “yläkertaan”, kuten hän sanoi. Se kuulosti yksinkertaiselta, mutta samalla syvältä. Siirtymä fyysisestä työstä henkiseen tilaan. Päivän jättämistä taakse.

Hän oli uran vaihtaja myyntialalta. Silti — tai ehkä juuri siksi — hän oli säilyttänyt leikkisyyden. Se jäi minuun kiinni. Ajatus siitä, että vakavakin työ voi syntyä keveydestä.

Ja siitä ajatukset siirtyivät rahaan. Työhön. Ansaitsemiseen. Papin keskustelussa nousi työn merkityksen tärkeys ja se on varmasti yksi konkreettinen ammatti, jota on vaikea harjoittaa pelkän palkan takia, vaikka rahaa tässä todellisuudessa tarvitaan henkisyyden seuraksi.

Usein ajattelemme, että raha vaihtuu aikaan. Suoritukseen. Tekemiseen. Mutta todellisuudessa raha liikkuu tunteen mukana. Kun joku ostaa jotain, hän ei osta pelkkää tuotetta. Hän ostaa kokemuksen. Helpotuksen. Turvan. Toivon. Vapauden.

Muistan tämän myös omasta kokemuksestani. Minun ja Katjan ensimmäinen merkittävä myyntiä ja arvontuottamista käsitellyt live webinaari, johon osallistuin tietokoneen välityksellä, oli Jari Parantaisen ja Jari Sarasvuon pitämä noin vuonna 2017. Mikä tässä oli myös merkittävää, oli se että olimme silloin työreissulla Joensuussa Katjan kanssa, ja päätimme kotimatkalla jäädä yöksi Valamon luostariin. Paikkahan oli upea: täynnä pappeja, rauhaa ja hiljaisuutta — ja samalla mielessä pyöri myynti, arvo ja raha varsin luonnollisesti. Tuo ilta päättyi luostarin upeaan iltapalaan.

Siinä hetkessä henkisyys ja raha kohtasivat luonnollisesti, kuin samaa virtaa: arvo syntyy merkityksestä, ja merkitys tuntuu ihmisessä. Jälkikäteen ajateltuna, tämä paikka saattoi olla yrittäjälle juuri tarpeen pysähtyi yöksi levolle.

Ihmiset maksavat siitä miltä jokin tuntuu.

Parhailla yrittäjillä on vahva yhteys yläkertaan, myös juuriin. Olen alkanut jättämään omia päivän aikana kertyneitä haasteita myös esimieheni ratkottavaksi. Kaikesta ei tarvitse itse suoriutua, vaan täytyy osata pyytää apua osaavilta.

Joskus soitan suoraan pomolle, joskus kirjoitan lautasliinaan asian ylös.

Muistan nuorempana kun rakensin autoja, kirjoitin to do listat mihin sattuikin, paksulla tussilla ja yleensä johonkin pahviin tai kirjekuoren palaan. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että kaikki ne tuli tehtyä ja saavutettua.

Tässä kohtaa mukaan astuu sydän — henkinen, mutta samalla hyvin konkreettinen. Kun toiminta syntyy puutteesta, siitä tulee puristamista. Pakottamista. Ottamista. Mutta kun toiminta syntyy jakamisesta, tapahtuu jotain erilaista. Ihmiset aistivat sen. Luottamus syntyy.

Ja luottamus on vaihdon perusta.

Jos sydän on kiinni, rahaa yritetään ottaa.
Jos sydän on auki, halutaan auttaa.

Ensimmäisessä on jännitys.
Toisessa virtaus.

Mutta pelkkä hyvä fiilis ei riitä. Tässä on hienovarainen mutta tärkeä kohta. Tarvitaan myös arvo. Selkeys. Todellinen hyöty. Sydän luo vetovoiman — arvo luo vaihdon — raha on seuraus.

Kun ilo ja rakkaus yhdistyvät johonkin, joka aidosti auttaa muita, raha ei enää tunnu tavoitteelta. Se alkaa liikkua sivutuotteena. Ei mystiikkana, vaan inhimillisenä resonanssina. Ihmiset tunnistavat aitouden. He tunnistavat, kun joku tekee jotain sydämestään.

Ja ehkä juuri sitä pappi tarkoitti lapsenmielisyydellä.

Ei naivia iloa, vaan avointa rehellistä läsnäoloa, ilman piilottelua. Kykyä olla oma itsensä tilanteesta riippumatta. Kykyä kohdata suru ja ilo samalla sydämellä. Kykyä tulla kahvipöytään hautajaisten jälkeen — ja silti nauraa juhlistaen uutta elämää.

Fyysinen ja henkinen kohtaavat näissä pienissä hetkissä. Kahvikupissa kädessä. Kakkupalassa. Auringonvalossa. Keskustelussa, joka ei yritä olla syvä — mutta muuttuu sellaiseksi.

Ehkä lopulta kaikki palaa tähän:

Kun sydän on auki, mieli on selkeä ja toiminta palvelee — syntyy jotain kevyttä.
Ja usein juuri silloin myös elämä alkaa virrata helpommin.

Raha. Keskustelut. Ihmissuhteet.
Kaikki.

Ja joskus se alkaa siitä uudesta tilanteesta jossa havahdut, että istut papin kanssa kahvilla ja kerrot, että tyttäresi maalasi isän kynnet mustiksi. Elämä yllättää positiivisesti.